0400-540666

Toimintaterapia

Toimintaterapia on asiakaslähtöistä ja tavoitteellista kuntoutusta, joka perustuu toiminnan terapeuttiseen käyttöön sekä toimintaterapeutin ja kuntoutujan väliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Toimintaterapian keinoin kuntoutujaa tuetaan ylläpitämään ja parantamaan toimintakykyään sekä edistämään kehitystään niin, että hän kykenee mahdollisimman itsenäiseen ja omatoimiseen elämään, löytää ja hallitsee keinot huolehtia itsestään, olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, tehdä työtä tai opiskella, viettää vapaa-aikaa ja leikkiä. Toimintaterapeutti ohjaa myös vanhempia, läheisiä tai muita kuntoutujalle merkityksellisiä toimijoita arjen kuntoutumisessa.

TOIMINTATERAPIA

Toimintaterapiaa lapsille, nuorille, aikuisille ja ikääntyville

Yksilöllinen terapiasuunnitelma

Toimintakykyä edistävä ja ylläpitävä kuntoutus

Apuvälineiden tarpeen arviointi, valinta ja käytön ohjaus

Asunnonmuutostyötarpeiden arviointi ja suunnittelu

Terveydenhuollon, Kelan ja vakuutusyhtiöiden kustantamana tai asiakkaan itsensä maksamana



TOIMINTATERAPIAN ALOITTAMINEN

Toimintaterapeutti arvioi asiakkaan toimintakykyä mm. haastattelemalla, havainnoimalla sekä erilaisten testien avulla. Arvioinnin perusteella laaditaan yksilöllinen terapiasuunnitelma. 

Toimintaterapia toteutetaan yksilöterapiana terapeutin vastaanotolla ja/tai asiakkaan toimintaympäristössä, esim. kotona, koulussa tai päiväkodissa. Terapia voidaan toteuttaa osittain tai kokonaan myös etäterapiana etäteknologiaa hyödyntäen.

Toimintaterapian vastaanotto sijaitsee Fysioterapia ja Lääkärikeskus Täsmähoidon tiloissa, jossa erityisesti lasten- ja nuorten toimintaterapiaan soveltuva valoisa ja avara terapiatila, odotustilat sekä inva-wc. Käytössä on myös harjoituskeittiö. Tiloihimme voi tarvittaessa tuoda avustajakoiran.
Porthanintie 2
44500 Viitasaari
P. 0400540666
viitasaari@tasmahoito.fi
Katso kaikki yhteystietomme
Asematie 5
44800 Pihtipudas
P. 0400540666
ma-to 8-17
pe 8-15
tai sopimuksen mukaan
Tietosuojaseloste
Nettisivujen toteutus: